Sovelluksen avulla tavoitepainoon

0
126

Kirjoitin 19.2. tekstin siitä kuinka painoni oli noussut merkittävän lihavuuden rajoihin. Painoin 88,6 kiloa. Silloin suunnittelin, että aloitan säännöllisen lenkkeilyn ja kahvakuulatreenin. Ilmeisesti tuo painonnousu ei toiminutkaan motivaattorina, sillä kuntoiluni jäi yhteen lenkkikertaan ja kahvakuulaan en tainnut juurikaan koskea.

Pari viikkoa sitten kävin taas vaa’alla tarkistamassa tilanteen. 90,4 kiloa, näytti vaaka. Yli yhdeksänkymmentä kiloa?! Siinä kohtaa joku aivosolu mun päässä liikahti ja totesin, rehellisesti itselleni, että nyt on menty liian pitkälle. Tuo tasaluvun ylittäminen oli viimeinen pisara.

Tiesin silloin, että täysin yksin en elämäntapamuutosta tai edes liikunnan lisäämistä pysty tekemään. Mutta kuka minua tsemppaisi? Aloin selaamaan Googlen Play-kauppaa, ja löysinkin nopeasti sovelluksen, joka voisi olla mun tsemppari tässä painonpudotus-matkassa.

Latasin YAZIO-nimisen sovelluksen. Yhdistin siihen Google Fit -sovelluksen, koska YAZIO ehdotti minua tekemään niin. YAZIO tuntui ja näytti selkeältä. Kirjasin aluksi kaikki tiedot itsestäni: muun muassa nykyisen painon ja tavoitepainon. Tutkin sovellusta ja pääsin nopeasti selvyyteen siitä, miten se sekä Google Fit toimivat.

YAZIO laski minulle päivittäisen kaloritarpeen: 1663 kaloria. Sovellukseen merkitään kaikki mitä on juonut ja syönyt. Google Fit -sovellus laskee kulutuksen mitä esimerkiksi kävelylenkistä tulee. Fit siirtää tiedot suoraan YAZIOon, joka laskee kuinka paljon olen kuluttanut kaloreita ja kuinka paljon voin vielä syödä.

En tiedä mikä psykologinen kikka tässä on taustalla, mutta omien ruokailujen ja liikkumisen merkkaaminen ylös on motivoinut tosi paljon! Se kannustaa, kun näkee mustaa valkoisella siitä, miten syö ja miten liikkuu.

Olen lisännyt liikuntaa päiviini tosi rankalla kädellä. Kävelen päivittäin 6-10 kilometrin lenkkejä ja tarkkailen sovelluksen avulla mun syömistä. En ole nähnyt nälkää ollenkaan, vaan olen syönyt suhteellisen tukevasti. Yksi lämmin ateriaa ja satunnainen välipalojen syönti on muuttunut hallitummaksi, pienien aterioiden syömiseen tasaisin väliajoin. Ja olen pitänyt karkkipäiviäkin!

Näin kahden viikon tuntumalla voin lämpimästi suositella YAZIOta kaikille, joilla on painonpudotus edessä! Vastaavia sovelluksia on varmasti monia, YAZIO vain sattui olemaan ensimmäinen, johon törmäsin. Ja onneksi niin. Tämä suhde tulee kestämään!

Ai niin, ja ennen kuin lopetan, teitä varmaan kiinnostaa minkälaisia tuloksia olen saavuttanut? Lähtöpainoni oli 90,4 kiloa. Tänään, 12 päivää painonpudotuksen aloittamisesta, painan 86,2 kiloa. Painoa on pudonnut siis 4,2 kiloa! HURRAA MINÄ!

Millä kikkakolmosilla te olette onnistuneet pudottamaan painoa?

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi