Arvoton ihmisriekale

0
478

Olen viime päivinä, tai jopa viikkoina, tuntenut itseni äärettömän arvottomaksi. Syy siihen on työttömyys. Yritän miettiä päivittäin syitä sille, että miksi olen enää elossa, kun en kuitenkaan kanna korttani kekoon tässä yhteiskunnassa. Elän valtion tuilla, nukun paljon, käyn välillä röökillä ja välillä syön. Tuo kuva omasta elämästäni on hirveä. Olen tällä hetkellä juuri sellainen ihminen, joka en haluaisi olla.

Olen ollut työttömänä nyt viisi kuukautta. Se on enemmän kuin olen koskaan ollut yhtäjaksoisesti ilman työtä. Jo kolmannen kuun kohdalla alkoi tulla mittari täyteen tätä joutenoloa, mutta jaksoin sinnitellä. Nyt en enää jaksaisi. Olen niin turha ja arvoton ihmisriekale. Tulee oikeasti tunne, etten ansaitse edes elää, kun olen tällainen.

Töitä olen etsinyt aktiivisesti koko sen ajan, kun olen työttömänä ollut. Hakemuksia on varmaan tullut läheteltyä reippaasti yli sata. Pääasiassa olen hakenut oman alani töitä. Kävin muutama kuukausi sitten Helsingin Ohjaamossa (Ohjaamo Helsinki) juttelemassa työttömyydestäni, ja sieltä sanoivat, että olen vielä aika hyvässä tilanteessa, kun olen ollut vain kolme kuukautta työttömänä. Rohkaisivat myös edelleen hakemaan oman alan töitä eikä ”luovuttamaan” ja hakemaan muiden alojen hommia. Voi olla, että nyt, kun työttömyyttä on takana kaksi kuukautta enemmän, ääni heidän kellossaan voisi olla eri.

Tuntuu kuitenkin oudolta lähteä etsimään muiden alojen hommia, kun edes oman alan työt eivät nappaa. Olen päässyt muutamaan haastatteluun (yksi oli viime viikolla, odottelen siitä vielä tietoa!) ja mulle on suoraan sanottu kahdesta paikasta, että olin ”toiseksi paras”. Hopeamitali näistä kisoista ei oikein kannusta tai innosta, vaikka menestyksestä tuleekin ihan ok olo, kun tietää, että on jotain edes tehnyt oikein.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseeni; miksi tunnen itseni niin arvottomaksi? Luoko yhteiskunta meille niin suuret paineet työllistymisen suhteen, että työtön on automaattisesti turhake? En tiedä onko se minun kohdalla kiinni yhteiskunnasta vai pelkästään itsestäni ja oman pääni ajatuksista, mutta tunnen todellakin olevani turhake. Ja sitten kun alkaa tätä lumipalloa kasailemaan isommaksi ja laittaa sen vierimään pitkin mäkeä, tulee tunne, että mulla ei oikeasti ole mitään arvoa – mulla ei ole mitään syytä elää. Tällä hetkellä olen vain riippakivi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ja kun tilanne ei olisi jo tällaisenaan kaoottinen omasta mielestäni, niin lyödäänpä soppaan vielä se totuus, että mulla ei välttämättä edes ole työkykyä mun sairauksien takia! Kyllä, nii-in. Olen monesti todennut mun hoitotaholle, että työllistyminen olisi mun kohdalla järkevää ja tarpeellista, että saisin arjen rullaamaan ja jonkinlaisen rytmin elämääni. Ei ole kerta tai kaksi, kun oon saanut vastakysymyksen siitä, että koenko olevani työkykyinen. NIINPÄ. Mutta mistäs minä sen tiedän, kun en pääse töihin kokeilemaan! Raivostuttavaa.

No, viime viikolla kävin Työkkärissä, kun mulla oli sinne varattu aika. Puhuttiin työkokeilun mahdollisuudesta. Se olisi ihan pätevä ratkaisu tähän väliin, ja ehkä saisin sen myötä fiiliksen, etten ole aivan turha. Nyt pitäisi vaan kikkailla se kokeilu sillain, että löytäisin paikan, jossa voisin myöhemmin työllistyä oikeasti. Hm, alanpa tosissani miettimään sitä! Ehdottakaa mulle joitain paikkoja Helsingissä!

Minkälaisia ajatuksia teillä on herännyt/herää omasta työttömyydestänne? Koetteko itsenne turhaksi, niin kuin minä, vai jaksatteko uskoa siihen, että aurinko paistaa myös teidän risukasaanne?

 

 

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi