Viimeisen viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista - lähinnä omassa voinnissa. Pääsin viime sunnuntaina Auroran sairaalaan mivo-osastolle hypomanian takia. En ollut nukkunut viiteen yöhön kunnolla ja olin ihan ylivirkeä. Tein muutakin hypolle tyypillisiä juttuja. Outoa oli, että tällaisia oireita mulla ei ole ollut koskaan hypon aikana. Normaalisti mun vireystila nousee hieman, ostelen turhuuksia netistä ja kivijalkakaupoista ja olen äärisosiaalinen. Unettomuus...
Olen viime päivinä, tai jopa viikkoina, tuntenut itseni äärettömän arvottomaksi. Syy siihen on työttömyys. Yritän miettiä päivittäin syitä sille, että miksi olen enää elossa, kun en kuitenkaan kanna korttani kekoon tässä yhteiskunnassa. Elän valtion tuilla, nukun paljon, käyn välillä röökillä ja välillä syön. Tuo kuva omasta elämästäni on hirveä. Olen tällä hetkellä juuri sellainen ihminen, joka en haluaisi olla. Olen...
Heippa pitkästä aikaa! Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää muutama kuukausi. Syy tauolle on yksinkertaisesti se, ettei minulla ole ollut mitään sanottavaa tai aihetta, josta haluaisin kirjoittaa. Viime tekstin jälkeen mun elämässä ei pitkään aikaan oikein tapahtunut mitään erikoista. Toukokuulla aloitin työkokeilun yhdessä säätiössä, mutten pystynyt olla siellä kahta viikkoa pidempään, kun jouduin sairaslomalle. Olin tosi pettynyt itseeni, etten pystynyt suorittamaan...
Viime keväänä mulle aloitettiin Leponex-niminen lääkitys. Sen avulla oli tarkoitus saada ahdistus ja masennus sekä itseen kohdistuva aggressiivinen käytös talttumaan. Pian lääkkeen aloituksen jälkeen aloin kärsimään pahoinvoinnista. Olin tästä syystä yhteydessä terveysasemalle ja sieltä hoitaja sanoi, että pitäisi keskustella lääkärin kanssa tuosta Leponexista. Keskustelin, mutta lääkäri totesi, ettei voi varmuudella sanoa, että lääke aiheuttaisi tuollaisia oireita. Menin siis terveyskeskuslääkärin juttusille...
Kun minut raiskattiin tammikuussa 2016, pääsin psykiatriselle osastolle Keroputaan sairaalaan. Se oli minun pelastukseni. Alkujärkytyksen laannuttua vointi alkoi olla parempi, mutta pian tapahtui romahdus: menin psykoosiin. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kuulin ja näin harhoja ja uskoin niihin täysin. Mitään en siitä muista, mutta tarina kertoo, että olen ollut vakuuttunut siitä, että sairaalan ulkopuolella on miehiä, jotka olivat tulossa...
Miltä se tuntuu, kun saa diagnoosin, jonka kanssa on elettävä koko loppuelämä? Tervetuloa lukemaan ja tutustumaan siihen, miten elämä pyörii diagnooseista huolimatta. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä ja traumaperäisen stressihäiriön kanssa elävä nuori kertoo juuri siitä kaikkein tärkeimmästä: arjesta ja juhlasta kolmen diagnoosin kanssa. Millä tavalla maailma näyttäytyy sellaisen silmin, joka ei aamulla herätessään tiedä onko päivä jo valmiiksi pilalla vai nouseeko sängystä yli-ihminen, joka pystyy ja kykenee kaikkeen – ja vielä vähän enemmänkin.