Opas pyörätuolissa istuvan kohtamiseen

4
530
Tämä on se pyörätuoli
Tämä on se rullatuoli

Huom: Nämä ovat yleispäteviä ohjeita, jotka eivät välttämättä toimi kaikissa tilanteissa tai kaikille. Jokainen pyörätuolissa istuva on yksilö, ja jokainen yksilö on tietysti omanlaisensa. Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Jos joku tapa toimii minun kohdallani, se ei tarkoita, etteikö se voisi toisen vammaisen kohdalla olla huono/väärä lähestymistapa. Kaikkiin tilanteisiin en valitettavasti vastausta antaa, sillä jotkut asiat vain riippuvat ihmisestä ja tilanteesta. Näissä tilanteissa on parasta vain kuunnella itseään. Jos et ole varma, onko soveliasta kysyä tai sanoa jotain, jätä asia sanomatta, kunnes tunnet ihmisen (riittävän) hyvin.

Koska olen elänyt koko elämäni pyörätuolissa, se alkaa olla minulle ihan normaali asia. Kuitenkin joillekin ihmisille pyörätuoli voi olla vieras asia ja päässä voivat liikkua kysymykset mm. siitä, millä äänensävyllä kannattaa puhua pyörätuolia käyttävälle, saako kysyä, miksi käyttäjä on pyörätuolissa, pitääkö sääliä, ihastella yms. Nyt minä olen päättänyt antaa teille kysymys-vastaus-muodossa vastauksia ja ohjeita yleisimpiin kysymyksiin ja pulmiin. Jos listalta puuttuu jotain tai joku asia on teidän mielestänne erillä tavoin, kertokaa se kommenteissa!

Saako pyörätuolissa istuvaa sanoa pyörätuolipotilaaksi? Entä voiko pyörätuolista käyttää nimitystä rullatuoli?

  • Itse koen pyörätuolipotilaan hieman halventavana nimityksenä. Potilaita on sairaalassa, eikä yleensä sen ulkopuolella. Pyörätuoli ei ole sairaus. Mielestäni pyörätuoliin päästään, eikä sinänsä jouduta, sillä ilman tuolia en pystyisi liikkumaan ollenkaan sekä arkielämä hankaloituisi hirveästi. Pyörätuoli on apuväline, kuten vaikka silmälasit. Jos kohtaisimme pyörätuolia käyttävän ihmisen niin kuin silmälaseja käyttävän ihmisen, olisi elämä paljon helpompaa ihan meille kaikille ihmisille.
  • Rullatuoli kuulostaa vain toimistotuolille ja sekin särähtää korvaan hieman hassuna, joten itse suosittelen sanomaan pyörätuoli, koska se vaan nyt kuulostaa paljon paremmalta. (Ks. ylläolevat kuvat)

Millä äänensävyllä puhun ja miten puhun? Entä jos puhe on epäselvää? Pitääkö avustaja huomioida? Saako voivotella? Entä pakkoliikkeet, pitääkö niitä huomioida? Saako auttaa?

  • Puhu pyörätuolissa istuvalle ihmisille ihan kuten puhuisit kävelevällekin, eli normaalisti. Äänensävysi ei tarvitse olla erikoinen, älä lässytä tai puhu kuten pienelle lapselle, se on loukkaavaa. Sinun ei tarvitse korottaa ääntäsi tai puhua hitaammin.  Kohtaa siis pyörätuolissa oleva ihminen kuin kohtaisit kenet tahansa normaalinkin ihmisen. Jos et ole ennen ollut tekemisissä pyörätuolissa istuvan ihmisen kanssa ja sinua jännittää, voit sanoa sen hänelle, jotta hän ymmärtäisi, että tilanne on sinulle uusi ja että pelkäät toimivasi mokaavasi. Tuskin kukaan pahastuu siitä.
  • Jos puhe on epäselvää, voit pyytää häntä toistamaan, se ei ole epäkohteliasta.
  • Voit tervehtiä avustajaa, mutta kun puhut pyörätuolissa istuvan kanssa, puhu suoraan hänelle, älä hänen ohitseen avustajalle. Ethän sinäkään haluaisi, jos esimerkiksi kaupan kassalla kassahenkilö puhuisikin puolisollesi, eikä sinulle, jos kyse olisi sinua koskevasta asiasta. Toki, jos sinulla on asiaa avustajalle, silloin voit sanoa sen suoraan hänelle. Eli  puhu suoraan sille, ketä asia koskee.
  • Älä voivottele tai sääli. Se on raivostuttavaa. Säälittely ei auta yhtään mitään, eikä se paranna kenenkään oloa. Usko pois, se vaan ärsyttää. Älä myöskään ota asennetta: ”Voi että inspiroivaa ja hienoa, että sinunlaisetkin tulevat kauppaan/elokuviin/keikalle/baariin!” Se ei vain ole soveliasta. Kehu henkilöä asioista, jotka hän on omilla teoillaan saavuttanut, äläkä siitä,että hän vain on, niin kuin kaikki muutkin. Jos silti haluat tehdä näin voit sanoa, että on hienoa, että hän on täällä tänään.
  • Itselläni on taipumus säpsähdellä esim. jos kuulen äkillisiä tai kovia ääniä, ja toivoisinkin, että siihen suhtauduttaisiin niin kuin sitä ei olisi tapahtunut, eli annetaan asian olla, eikä kiinnitetä siihen huomiota. Uskon, että näin on myös henkilöiden kanssa, joilla tapahtuu pakkoliikkeitä, he eivät halua, että niihin kiinnitetään sen suurempaa huomiota. Kannattaa olla vain niin kuin koko episodia ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
  • Kysy aina ensin, saako auttaa. Jos vastaus on myönteinen, voit auttaa. Jos vastaus on kielteinen, älä auta. Auttaminen väkisin on vain ärsyttää. Vaikka toiminta näyttäisikin vaivalloiselta, anna henkilön tehdä asia itse, sillä se on tärkeä osa itsenäisyyttä.

Saako vammaisuudesta heittää läppää?

  • Ellet tunne kyseistä henkilöä erittäin hyvin, älä vitsaile. Vammaisuus voi olla joillekin todella arka paikka ja vitsit voivat olla hyvin loukkaavia. Toiset taas voivat itse vitsailla vammaisuudestaan mukana, kuten minä. Mutta turvallisinta on olla vitsailematta, ennen kuin tietää, miten henkilö suhtautuu vammaisuuteensa ylipäätään, onko se hänelle vakava aihe vai vitsaileeko hän siitä erittäin mustasti. Tämä toimii myös muihin vitseihin, kuten etnisyys-, seksuaalisuus-, sairaus-, ja uskontovitseihin: älä kerro, jos et voi olla varma, miten henkilö näihin suhtautuu.

Mikä on oikea nimitys pyörätuolissa istuvalle? Vammainen vai jokin muu?

  • Itse olen sitä mieltä, että kyllä se vammainen on. Vaikka nimitys onkin saanut haukkumasanan leiman mm. alakoulumaailmassa, se on silti oikea termi kuvaamaan asiaa. Neutraalina ja relevanttina käytettynä vammainen ei loukkaa ketään. Minua harmittaa, että nykyään sitä ja esim. homoa sekä autistia käytetään haukkumasanana, vaikka ne kuvaavatkin neutraalia asiaa. Jos niitä käyttää haukkumiseen, niiden merkitys vahvistaa stereotypioita niistä asioista, mitä vammaisuus, autismi ja homous joidenkn mielestä ovat ja mitä ne joidenkin mielestä tarkoittavat. (Postaan tästä aiheesta varmasti myöhemmin erikseen!)

Saako kysyä, miksi henkilö on joutunut pyörätuoliin?

  • Saa kysyä, mutta asian kysyminen ensikättelyssä ei ole kohteliasta. Kannattaa kysyä asiaa vasta sitten, kun on tutustunut ihmiseen paremmin. Jotkut eivät halua asiasta puhua ollenkaan, toiset ovat hyvinkin avoimia asian suhteen. Tässäkin korostuu ihmisten yksilöllisyys. Mutta yhdestä asiasta olen varma: Kukaan ei pidä siitä, jos aikuinen ihminen (lapset erikseen) tulee heti ensimmäisenä kysymään, miksi istut pyörätuolissa ja oletko joku vammainen.  Se on vähän kuin se, jos menisit kaljulta ihmiseltä kysymään syytä hänen kaljuutensa ja sitten tivaamaan, onko hänellä syöpä. Se ei mukavaa. Siitä tulee tunne, että ei kiinnosta toista muuten, kuin vain sen syyn takia, miksi on pyörätuolissa, ja muuten on toiselle samantekevä.

Entä jos kuitenkin mokaa?

  • Pyydä anteeksi. Ihminen on kuitenkin erehtyväinen, sillä kaikki tekevät virheitä. Anteeksipyyntö voi jo auttaa unohtamaan mokan ja myöhemmin sille voi jo jopa nauraa, sillä mitään kuolemanvakavaa tuskin sattuu. Ihan yhtä hyvin vammainenkin voi mokata. Ihmisiä me kaikki kuitenkin olemme, samanvertaisia, niin hyvässä kuin pahassa.

No niin siinä oli tämä listaus. Toivottavasti tästä oli apua ja hyötyä. Voin tehdä tästä jatko-osan, jos tulee lisää kysymyksiä, mihin kaipailisitte vastausta. Kommentoikaa ihmeessä, jos jokin tuntui menevän päin prinkkalaa tai jos joku kohta oli erityisen hyvä. Arvostaisin palautetta suuresti.

Olisi aivan älyttömän tärkeää, jos uskaltaisimme kohdata toisemme ihonväristä, liikkumistavasta, ulkonäöstä, pituudesta, koosta ja ihan, mistä tahansa ulkoisesta syystä johtumatta. Sillä kohtaamalla toisen, erilaisen ihmisen voimme murtaa muureja ja kuroa välimatkoja. Kohtaamalla ja tutustumalla toiseen, ennakkoluulot hälvenevät ja pelko katoaa. Ehkä jonain päivänä ihmiset voisivat pitää pyörätuolia samanlaisena asiana kuin silmälaseja, sillä kummatkaan eivät lopulta ole niin erilaisia, koska  ne ovat vain apuvälineitä, jotta pystyisimme elämään parasta mahdollista elämää.

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!

 

 

 

 

4 KOMMENTIT

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi