Ottobre Kids 3/2018 kesävaatteita – mitä sinun lasten kesävaatekaappiin kuuluu?

4
2232

Talvi näyttää vihdoin loppuvan ja kukkapenkissä näkyy jo sipulikukkien orastavaa elonmerkkiä. Samassa kevään kanssa tipahti postiluukkuun Ottobre Kids kesämalliston lehti (Ottobre Design 3/2018). Lehteen pääset tutustumaan täältä: https://youtu.be/HwJLVCB3Oig

Vuoden kolme ensimmäistä lehteä (2 lastenvaate- ja 1 naistenvaatelehti) ilmestyvät varsin nopeassa tahdissa alkuvioden aikana ja siksi tämä kesälehti pääsi vähän yllättämään, kun tulikin jo näin hyvissä ajoin.

Tässä lehdessä tyttöjen vaatteissa korostuvat erilaiset frillat / volangit / röyhelöt. Vaihtelua tulee erityisesti siitä, että mukana oli myös muutama joustamattomille kankaille kaavoitettu malli. Poikien mallit eivät itsessä herättäneet mitään suurempia intohimoja, koska meillä oikeastaan kaikki peruskaavat on jo olemassa ja tämän lehden malleissa ei ollut pojille mitään kovin uutta innostusta aiheuttavaa. Ehkäpä sieltä kuitenkin muutamat shortsit tulee vielä kesäksi tehtyä.

Ensimmäisenä työn alle pääsi kuitenkin pienten tyttöjen röyhelöhihainen body (malli 1. Sweetheart) sekä sen mekkobodyversio ( malli 2. Flower Meadow). Bodyyn käytin Elvelyckan designin mustavalkoista luomupuuvillatrikoota ja mekkobody valmistui Nuppuprintin ihanasta lumikellotrikoosta, joka on myöskin luomupuuvillaa.

Body ja bodymekko saavat kepeän kesäisen ilmeen näillä ihanilla röyhelöhihoilla.

 

Nuppuprint Companyn luomupuuvillatrikoo on ihanan laskeutuvaa ja sileää. Tässä mekossa ihana lumikellokuosi.

Näistä kummankin tein koossa 74cm, joka näyttää varsin hyvin vastaavan kokoaan. Tyttö käyttää tällä hetkellä 68cm vaatteita ja on juuri siirtymässä 74cm kokoon. Näissä kummassakin on sopivasti kasvuvaraa, jotta menevät vielä koko kesän.

Elvelyckanin Dotty luomupuuvillatrikoosta moneen eri alaosaan helposti yhdisteltävä kesäbody.
Kummassakin mallissa bodyn haarapalaan tulee kaksi riviä neppareita, joka antaa vaatteelle lisää käyttöikää kasvuvaran muodossa.
Elvelyckanin luomutrikoo on napakkaa ja tämä yksinkertainen kuosi yhdistyy moneen alaosaan.

Bodyn leveydessä on hieman väljää, mutta mielestäni kesällä saa vähän ollakin, niin vaatteet eivät hiosta turhaan. Haaraosaan ommeltiin kaksi riviä neppareita, joilla saa myös lisää käyttöikää vaatteeseen, varsinkin kun hihat ovat lyhyet niin kasvuvaraa siellä ei tarvita.

Hihojen reunat jätin huolittelematta, jolloin röyhelö pysyy kevyenä. Aika näyttää miten nättinä pysyy pesusta toiseen.

Hihat ovat varsin kepeän näköiset ja huomasin että näissä on hyvä tikata muutamalla pistolla hihojen saumanvarat miehustan suuntaan sekä kainalosta että olkapäältä, jotta saumanvarat asettuvat nätisti paikalleen ja samalla hiharöyhelö olkapäällä tulee kauniisti.

Mitä pidit näistä malleista? Minlä mallin haluaisit nähdä seuraavaksi ommeltuna tästä lehdestä? Kommentoi!

 

 

 

#motivaatiomaanantai #motivaatioblogi #omatsaumat #sumaedesign #itsetehty #sewinglove #ompeluelämää #nuppuprintcompany #elvelyckandesign #organiccotton #ottobredesign

4 KOMMENTIT

  1. Ihanat kesäiset bodyt! Itse juuri eilen sain käsiini tuon samaisen lehden ja sieltä jo jäljensin kaavat vähän isompien tyttöjen mekkoon, röyhelöä siinäkin. Ja ajatuksissa oli pienemmälle juurikin nuo samaiset bodyt, mutta niin että katkaisen alaosan eli niistä tulisi t-paitoja/tunikoita, kun bodeja ei enään meillä oikein käytetä.

    • Kiitos! Tuolla oli tosiaan isommillekin tytöille kivaa mekkoa. Omasta lähipiiristä ei juuri sen kokoisia tyttöjä löydy, mutta ehkä meille ommellaan niistä myöhemmin jotain.

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi