Kun tekevälle sattuu – Ensiaputaidoista on hyötyä

0
483
Tämä ei ole kaupallinen yhteistyöteksti, mutta toivottavasti herättää sinut ajattelemaan. 

Kuvittele tilanne, jossa olet yksin kahden lapsen kanssa. Tulee sähkökatko, puhelimesta on akku lopussa eikä hätänumeroonkaan pysty soittamaan (vaikkapa Kajaanissa). Lapsesi kaataa vahingossa kuuman keiton päälleen ja syntyy hurjalta näyttävä palovamma. Lapsi huutaa etkä ole harjoitellut perusensiaputaitoja. Mitä teet?

Niinpä.

Ylläoleva tilanne ei tapahtunut sähkökatkon aikana enkä ollut yksin lasten kanssa. Isompi lapsi onnistui kaatamaan sen kuuman keiton päälleen. Omista ensiaputiedoista oli hyötyä. Ei tarvinnut alkaa paniikissa etsimään tietoa netistä. Nopeasti kylmään suihkuun ja kylmällä vedellä kastellut pyyhkeet päälle. Oma rauhallisuus yllätti jopa itseni.
Sen verran kuitenkin kaivoin opintojen aikaisen ensiapuoppaan kirjahyllystä, että tuli tehtyä oikeanlainen sidos jalkaan kaapista löytyneistä sidetarpeista ennen lääkäriin lähtöä.
Isompi pieni oli koko ajan rauhallinen ensijärkytyksestä selvittyään, ehkäpä juuri oman rauhallisuuden takia.

Päivystyksessä tsekkaus ja lääkäriltä kehuja hyvin hoidetusta ensiavusta. Tällä kertaa ei ollut onneksi pinnallista palovammaa vakavampaa. Palkintohampurilaiset äidille ja tyttärelle oli ansaitut.

Onneksi ensiaputaitoja on tullut opiskeltua ja kerrattua. Ja niitä tulee oikeasti käytettyä kotona ja töissä.

Milloin viimeksi sinä olet kerrannut ensiaputietojasi?

Jos kurssi on käymättä, kysy työnantajalta, koulusta tai käy täällä: Punainen Risti – Opi ensiapua 

Turvallista uudenvuoden juhlintaa kaikille! 

 

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi