Aika alkaa nyt

Eli miten minä olen saanut tunnit riittämään

Aika. Sitä on yritetty saada pysähtymään ja sitä on yritetty tappaa. Siinä on yritetty matkustaa ja sitä on paettu. Parhaiten ajasta on lausunut silloin neljävuotias lapseni Raanujärven pysäköintipaikalla Lapissa sanomalla: Täällä me vain tuhlataan aikaa, vaikka mää haluaisin leikkiä!

Minäkin haluaisin leikkiä. Kirjoittaa, harrastaa, urheilla. Silti tuhlaan aikaani parkkipaikoilla. Sohvalla, sängyllä, kahviloissa. Usein sitä huomaa elävänsä jälleen kerran sitku-maailmassa.

Elämä on paljon hienompaa, kun asioita tekee eikä vain tyydy unelmoimaan niistä. Tavallisestihan elämä on enimmäkseen perseestä; jokaista lauantai-iltaa kohden tuntuu olevan tusinan verran maanantaiaamuja. Aikaa vastaan on turha alkaa tappelemaan, joten ainoa keino saada elämästään himpun verran vähemmän itseään toistavaa sitä itseään on tehdä niistä maanantaimereen sirotelluista lauantaista merkityksellisiä.

Täyttäessäni 26 vuotta listasin 40 asiaa, jotka haluan tehdä tai saavuttaa ennen kuin täytän 30. Listan sisältöä puntaroidessani jouduin tietenkin ottamaan huomioon elämäni realiteetit, ensimmäisenä kaksi leikki-ikäistä lastani, joten maailmanympärimatkat ja muut yltiöpäisesti aikaa ja rahaa vievät asiat saivat jäädä ulkopuolelle. Päätin kolmannen paperille kirjoittamani version listasta olevan ”the lista”, jossa pitäydytään. Sitten vain toteuttelemaan.

Ilmoittaudun ensitöikseni kiipeilykurssille ja kävin kirjastosta lainaamassa ensimmäisen Taru sormusten herrasta -kirjan. Loppusyksyn Lapin reissulla vielä pyörähdys Pudasjärven kirkon pihalla (listan #23. Käy paikassa, jossa ei ole mitään syytä käydä) ja näin lista lähti etenemään. Ilmojen lämmetessä toteutin vielä listan ehkä eniten itseäni hyödyttäneen kohdan: ostin riippumaton.

Sitten alkutalvesta, aika tarkalleen noin vuosi sitten entinen työkaverini pyysi minua mukaan kesäteatteriin, sillä heidän porukastaan puuttui vielä yksi miesnäyttelijä. No, enhän minä voinut kieltäyty, sillä teatterin tekemiseen osallistuminen oli listallani ja nyt ystävä asiasta tietämättä tarjoaa minulle siihen mahdollisuuden. Vai olisiko se ollut kuitenkin kohtalo?

Kesän ollessa parhaimmillaan ja näytösten pyöriessä tuo edelliskesänä hankittu kohtalon riippumatto näytteli suurta osaa oman elämäni teatterissa. Viime kesänä molemmat lapseni oppivat ajamaan polkupyörällä ilman apurattaita ja pysyivät pystyssä… no vähintäänkin kohtalaisella menestyksellä. Se oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava harppaus perheemme hyvinvoinnille. Lasten ajellessa iloisesti ympyrää pyörillään pihallamme tunnista toiseen, saatoin lekotella riipumatossa ja soitella rakasta Encore-kitaraani lastenhoidon rajoittuessa enää vain ruuan valmistukseen sekä ajoittaiseen ”syömään”-huutoon. Eräänä tuollaisena päivänä, juuri tuossa riipumattosa mielessäni alkoivat pyörimään erään näyttelijätoverini sanat: Olisipa mukava, jos joku tekisi meille ihan oman käsikirjoituksen jollekin vuodelle taas.

Niin. Miksi ei?

Näytelmäkäsikirjoituksen tekeminen ei ollut listallani (kirjan kirjoittaminen kylläkin on), mutta näinhän se elämä ojentaa kättään ja hulluahan siihen olisi ollut olla tarttumatta. Olin kesäaikaan niin kertakaikkisen hyvällä ja luovalla tuulella, että käsikirjoitus syntyi kolmessa illassa. Tuo kolmen illan tuotos saa ensi-iltansa ensi kesäkuussa. Myöhemmin sitä on kyllä hiottu aika paljon, mutta runko on edelleen sama.

Eihän näytelmäkäsikirjoitus vastaa kirjan kirjoittamista, joten se asia pysyy edelelen listallani numerolla 6. Kuitenkin kirjan kirjoittamisen laittaminen listalle on potkinut minua jo kirjoittamaan yhden näytelmän, kuusi sananmuunnospakinaa vieraskynänä Jere Ollisen ohjelmaan radio Citylle, osallistumaan toisen kerran runojeni kanssa oman alani kulttuuripäivien näyttelyyn sekä ryhtymään tämän blogin kirjoittamiseen. Ehkä se kirjakin joskus sieltä syntyy.

Niin, tämä blogi. Varmaan joku jo kerkesi ajatella, että mitkä ihmeen kadonneet kolme sanaa. Nimi on lainaus suuresti arvostamani rytmiorkesteri Stam1nan ponnekkaasta laulannasta, mutta minulle ne merkitsevät suomen kielen ylläpitoa niin, että pyrin jokaisen blogitekstini loppuun laittamaan kolme katoavaa sanaa, jotka ansaitsisivat tulla enemmän käytetyiksi.

Tämän kerran kadonneet kolme sanaa:

  1. Lenheeti = Lohtajan murteessa esiintyvä sana, joka kuvaa sielun, mielen ja ruumiin täydellisen harmonian tilaa, joka voidaan saavuttaa esim. perheen kanssa metsäretkellä, kavereiden kanssa saunassa tai yksin vaikka riippumatossa. Nämä ovat hetkiä, joiden aikana ei haittaisi, vaikka kuolisi. Esimerkkilause: Aaa että ku on lenheetiä.
  2. Hörtöösi = Kaikenlaista turhaa koristusta ihan missä vain tai sitten jotain erikoista hyvää ruuan lisukkeena. Esimerkkilause: Kyllä on kakun päällä monenlaista hörtöösiä.
  3. Kauhtua = Oulun seudun murteissa suuttumista kuvaava sana. Esimerkkilause: Se kauhtu kauhiasti ku mää vähä sitä kiusasin.

Lenheetiä päivää sinulle kaikkien hörtöösien kera. Koita olla kauhtumatta!

Niin ja anna itsellesi armoa, aika ei sitä nimittäin tee.

 

2 KOMMENTIT

    • Kiitos, ilo olla mukana 🙂 Listalta vielä on tekemättä kolmisenkymmentä asiaa. Tässä on käynyt niin, että toteutuneet asiat ovat tuoneet uusia asioita, jotka hidastavat etenemistä ja sitten tietenkin jotkut asiat ovat ristiriidassa keskenään… No, olen hyväksynyt sen, että osa asioista siirtynee seuraavalle vuosikymmenelle.

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi