Aika. Sitä on yritetty saada pysähtymään ja sitä on yritetty tappaa. Siinä on yritetty matkustaa ja sitä on paettu. Parhaiten ajasta on lausunut silloin neljävuotias lapseni Raanujärven pysäköintipaikalla Lapissa sanomalla: Täällä me vain tuhlataan aikaa, vaikka mää haluaisin leikkiä! Minäkin haluaisin leikkiä. Kirjoittaa, harrastaa, urheilla. Silti tuhlaan aikaani parkkipaikoilla. Sohvalla, sängyllä, kahviloissa. Usein sitä huomaa elävänsä jälleen kerran sitku-maailmassa. Elämä on...
Kymmenen vuotta sitten tein Lapin taivaan alla tuhansien tähtien katsellessa pyhän hiihtämättömyyssitoumuksen ja vein valtion minulle armollisesti varusmiespalveluksen ajaksi lainaamat sukset Jääkäriprikaatin pyörävarastoon. Takana oli puoli vuotta varusmiespalvelusta. Tämä tarkoittaa lukemattomia ryynäämisiä, taisteluita, vihollisen selustaan koukkaamisia ja hiihdettyjä kilometrejä. Mukaan mahtuu myös välisota, jossa tämä juuri valmistunut alikersantti oli kuollut kerran, vangittu kerran, eksynyt kerran ja ollut kerran sielunvihollisen nimen...
Joku joskus on sanonut, että ihmisen pisin matka on mennä puoliväliin toista vastaan. Ei pidä paikkaansa. Pisin matka on mennä itseensä. On helppoa miellyttää toisia. On helppoa tehdä asioita, joista tietää saavansa kiitosta. Vielä helpompaa on jättää asioita tekemistä, joista ei sitä kiitosta saa tai joista saattaa jopa saada osakseen pahoja puheita tai jopa haukkuja. Ei haukku haavaa tee ja kissa...
On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Ensimmäisenä on niitä, joiden viime kesä on aina mennyt hyvin. Kelit ovat sattuneet kohdalleen ja on ollut sopivasti menoa sekä aikaa myös rauhoittua. Sitten on niitä, joilla on ollut liian sateista. Tai kylmää. Tai sitten kuumaa ja kuivaa. Tapahtumiakin on ollut liikaa ja kaikissa on ollut liian suuri tungos. Tai sitten ei ole tapahtunut mitään eikä...
Kirjoitin viime vuonna itselleni kirjeen. Kuoren päälle kirjoitin: "Saa avata vasta 2018". Tänään aamukahvia juodessani avasin sen ja luin läpi. Olen yllättynyt. Ehkä tunnen itseni hieman tyhjäksi nyt. En sen vuoksi, että olisin muuttunut vuodessa tai jokin kirjoittamani asia tuntuisi nyt väärin sanotulta. Ei sinne päinkään. Päinvastoin. Olen kirjoittanut pojistani. Olen kirjoittanut, että heissä on parhaat puoleni. Olen maininnut nimeltä neljä...
28-vuotias mies, jota kutsutaan isäksi, aviomieheksi, virkamieheksi, kulinaristiksi, näyttelijäksi, näytelmäkirjailijaksi, runoilijaksi, voimailijaharrastelijaksi, karaoke-Pekaksi, kylähulluksi ja toivon mukaan joissain piireissä ystäväksi. Kirjoitan elämästä, vanhemmuudesta, harrastuksista ja arjen haasteista sekä tietenkin rakkaudesta niihin. Minusta on sanottu: ”Näin siinä käy, kun yhdistää taiteilijan ja bodarin. Helsinkiin saatiin Tony Halme, meille tuli tämä Pekka”