Teeman mukaisesti aloin pohtimaan ystävyyttä, omia ystävyyssuhteita ja mitä kaikkea se minulle merkitsee. Sain todeta, että lujimmat suhteistani ovat luonteeltaan sellaisia, että kumpikaan ei vertaa omaa elämää toisen elämään, kumpikaan ei kadehdi vaan antaa toisen elää omaa elämää ja elää itse omaansa. Hyväksyy toisen ja itsensä sellaisenaan.

 

Ystävyyteemme kuuluu myös lempeä tapa pyytää toista miettimään, onko tämä varmasti se järkevin tai ainut tapa hoitaa asia? Ja jos se tosiaan on näin, kuuluu ystävyyteemme myös toisen tukeminen, kun hän varoituksista huolimatta kompastuu. Tämä kaikki liittyy siihen tosiasiaan, että olemme ihmisiä ja ymmärrämme toisen ja oman inhimillisyyden.
Joskus tapahtuu asioita mitä itse ei ymmärrä tai mitä itse ei tekisi mutta se ystävyyteen kuuluva rakkaus ammentaa voimaa hyväksyä toinen sellaisena kuin on. Mielestäni olisi tylsää jos kaikki olisimme samanlaisia.

 

Itse arvostan eniten niitä tyyppejä jotka eivät seuraa kaveria kuopan pohjalle vaan tekevät kaikkensa nostaakseen kaverin sieltä pois. Koitan itsekin olla näitä tyyppejä. Myös ne tyypit, jotka kannustaa, rohkaisee ja antaa vastauksia ja palautetta ovat mielestäni timantteja.

 

Ystävyyteen kuuluu myös riidat ja erimielisyydet mutta niistä eteenpäin pääsemiseen vaaditaan rehellisyyttä itseään ja toista kohtaan. Tekee varmasti hyvää huomata ja myöntää virheet myös itsessään. Riidoista selviämiseen auttaa usein ihan rehellinen anteeksipyyntö.

 

Ystävyys on myös kykyä empatiaan. Toisilla se kyky on suurempi ja toisilla vähäisempi mutta jos sitä on, sujuu ystävyyssuhde mutkattomammin. Aina ei tarvitse eikä voikaan tarkalleen tietää miltä toisesta tuntuu mutta ymmärrys siitä, että tuntuu pahalta tai tuntuu hyvältä, auttaa tilanteista selviämiseen ja toimii tarvittaessa toisinkin päin. Jos ei tiedä miten kaveria auttaa niin miksi hänelle ei kertoisi, että nyt en tiedä mitä sanoa mutta olen tässä, kuuntelen ja jos voin tehdä jotain niin kerro, teen sen. Tai jos suree itsekin samalla hetkellä, voi lohduttaminen tuntua vaikealta, mutta senkin voi kertoa ja silti olla siinä. Hylätä ei kannata, jos mielii suhteesta pitää kiinni jatkossakin.

 

Ystävyyteen kuuluu myös toisen puolesta iloitseminen. Aito onni toisen puolesta näkyy ja kuuluu. Kateus taas valitettavan usein repii rikki suhteen kuin suhteen. Mielestäni vertailu ei kannata koska aina toisella on jotain mitä itsellä ei. Jos voi itse hyvin ja jos tiedostaa voivansa itse vaikuttaa omaan onneensa nyt tai myöhemmin voi helposti iloita toisen onnen puolesta.

 

Ollaan siten, miten molempien on hyvä ja kerrotaan se.

 

Comments are closed.