Kysyttäessä lempi vuodenaikaani en osaa vastata. Pidän kaikista vuodenajoista. Tämä johtunee siitä, että levoton sieluni kaipaa vaihtelua, vanhan poistumista ja uuden syntymää, aina tasaisin väliajoin. Lapissa vuodenaikoja on kahdeksan. Haluan joskus kokea tuon kahdeksan vuodenaikaa ja nähdä sen vaikutuksen itseeni.   Alkuvuosi on siitä mukava, että kaikki vuoden metkut ovat vielä edessä, aurinko alkaa pimeyden jälkeen taas paistamaan, mieli on täynnä...
    Teeman mukaisesti aloin pohtimaan ystävyyttä, omia ystävyyssuhteita ja mitä kaikkea se minulle merkitsee. Sain todeta, että lujimmat suhteistani ovat luonteeltaan sellaisia, että kumpikaan ei vertaa omaa elämää toisen elämään, kumpikaan ei kadehdi vaan antaa toisen elää omaa elämää ja elää itse omaansa. Hyväksyy toisen ja itsensä sellaisenaan.   Ystävyyteemme kuuluu myös lempeä tapa pyytää toista miettimään, onko tämä varmasti se järkevin...
  Kaikkialla kuulee puhuttavan hyvinvoinnista ja kaikkialla neuvot tuntuvat olevan samat mutta kuitenkin erit. ”Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle”. Niinpä. Me olemme kaikki eri puusta veistettyjä eikä varmasti löydy yhtä jokaiselle toimivaa tapaa löytää oma hyvinvointi. Hyvä siis, että tapoja on monia, täytyy vain siitä hyvinvointiviidakosta löytää se itselle sopivin, jos neuvoja hyvinvoinnin löytämiseen haluaa. Hassua toki on...
      Lapsuudesta muistan hiihtoreissut ja sen, kuinka vanhempani kannustivat minua hiihtämään yhtä nopeasti, kuin Marja-Liisa Kirvesniemi ja muistan sen, kuinka yritin. Hiihdon loputtua kysyin, meninkö yhtä lujaa? Ja minulle vastattiin, että lähellä oli mutta vähän pitää vielä harjoitella. Se oli kivaa ja ihan totta luulin, että olin yhtä nopea, kuin Marja-Liisa, ja tuo ”vähän pitää vielä harjoitella” kannusti minua hiihtämään...
    Kiire loppuu ihan yhtäkkiä ja kaikki loppuu kiireen jälkeen, kaikki valmista ja ohi... no, mitäs nyt tehdään? Sydämen valtaa outo tyhjyys, nyt se joulu alkaa olla ohi, on Tapaninpäivän aamu. Ajatuksissani palaan vielä takaisin aattoon. Olen tyytyväinen siihen, että osasin olla läsnä hetkessä, enkä puuhastellut koko ajan muuta, nopeasti alkaisi harmittamaan, jos aika menisi ohi ilman hetkiin pysähtymistä. Olen jokseenkin perinteikäs...
Positiivisiin asioihin tarttuja. Hyvien puolien etsijä. Kaupunkilainen varustettuna voimakkaalla tarpeella viettää aikaa metsässä. Oman tien pilke silmäkulmassa kulkija. Kirjoitan milloin mistäkin maan ja taivaan välillä, rakastan elämän kaikkia sävyjä. Mottonani: rakasta toista sellaisenaan tai anna olla.