Opiskelut ja perhe-elämä

On ollut tosi kiireinen syksy ja oon kokenut huonoa omaatuntoa siitä etten ole ehtinyt kirjoittamaan blogia.

Ensimmäinen viikko koulussa kului siihen että tutustuttiin opiskelu kavereihin, opettajiin, kouluun ja sen toiminta tapoihin. En edes muistanut kuinka paljon tulee kaikkea uutta kun lähtee opiskelemaan. Kohta on kuukausi takana ja oon edelleen into piukassa. Paljon oon oppinut uusia asioita jo nyt ja osa on ollut tuttuja juttuja. Vitsi että mä nautin opiskelusta ja siitä että päivä päivältä musta tulee parempi valokuvaaja. Oon ihan varma että mä oon oikealla alalla ja että jonain päivänä mä teen tätä työkseni täysipäiväisesti.

Jääkaapin ovessa on lasten ja mun lukujärjestys, kalenteri seinässä on ihan täynnä menoja ja tekemistä. Marraskuussa ei oo yhtään viikonloppua jolloin meillä ei jotain olisi. Mutta tälläinen perhe me ollaan, menossa koko ajan. Ollaan tehty myös sellaisia päiviä että ei olla kenenkään tavoitettavissa vaan ollaan ihan perheen kesken. Järjestelyjä myös vaatinut tottakai kun äiti puuttuu kotoa kun lapset tulee koulusta kotiin ja ovat keskenään. Tähän asti on mennyt tosi hyvin.

Oon löytänyt uuden innostuksen kuvaamisen rekkojen parissa ja muutaman oon käynytkin ottamassa. Liikkuvat kohteet tuo juuri sopivasti haastetta ja muutaman oon ihan paikallaan kuvannut.

Nyt lupaan aktivoitua paremmin ja kirjoittaa teille enemmän. Jossain kohtaa voin tottakai jakaa kuvia myös tänne, mutta toistaiseksi julkaisen ne vaan Instagramissa ja sinnekin oon luomassa valokuville ihan omaa tiliä. Haluan että treenaus, ruokavalio ja muut jutut pysyy erillään toisistaan.

Ihanaa syksyn alkua lukijoille.

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi