Muutoksen tuulia

7 vuotta sitten ajattelin että tää on hetkellinen juttu mun elämässä ja siirryn eteenpäin mutta toisin kävi. Edelleen vuosien jälkeen mä oon tässä vapaaehtoistyössä kiinni enkä päivääkään vaihtaisi pois. Tää vapaaehtoistyö vei mun sydämen mennessään ja meidän muista vapaaehtoisista työntekijöistä on tullut mulle toinen perhe ja tärkeä tukiverkko. Jokainen lahjoittaja on ollut äärettömän tärkeä meidän toiminnalle. Jokainen asiakas perhe, jokainen lapsi ja nuori jota ollaan saatu auttaa on jäänyt mieleen. Meidän työ yhteisö on ollut äärettömän tiivis koko ajan ja tiimissä ollaan jaettu niin ilot kuin surutkin.

Tänään kuitenkin oli mun viimeinen päivä heidän kanssaan.  Tää päivä oli kauan pelätty ja ei millään tavalla odotettu. Tunnelma oli tänään käsinkosketeltava. Itsestäni huokui kaipaus  ja suru. Suru siitä että mun toinen perhe, mun tukiverkosto jää sinne. Silmät oli kosteina koko päivän. Kaipaus työhön ja kaipaus ihmisiin. Enää ei kahvi tuoksu nenään, ei yhteisiä aamuja yhdessä. Jäljellä on tyhjyys. Mä tiedän että tää olo menee ohi ja että ne ihmiset on siellä ja ne on mun sydämessä aina.

Syy miksi jään pois on se että mä lähden kouluun maanantaina. Keväällä hain opiskelemaan ja olin varma etten pääse kyseiselle linjalle mutta pääsin kuitenkin. Mä oon oikeesti onnellinen. Musta tulee valokuvaaja! Pääsen opiskelemaan alaa ja jonain päivänä teen työtä valokuvaajana. Samaan aikaan mua hirvittää, pelottaa ja jännittää. Mua jännittää luoda uusia ihmissuhteita ja verkostoa ympärille. Jännittää miten tulen oppimaan kaiken. Mutta mä tiedän sydämessä että kaikki tulee menemään hyvin.

Mun työkavereille mä haluan sanoa että olette mulle äärettömän tärkeitä ja rakkaita. Tuun aina kantamaan teitä sydämessäni.

 

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi