Miksi ekoilla vaikka se tuntuu välillä ihan turhalta?Nappaa tästä muutama näkökulma ja keino ahdistuksen taltuttamiseen jos sullakin ekoilu tuntuu välillä uuvuttavalta.

 

Jäin miettimään kysymystä jonka 9-vuotias poikani multa kysyi eräs päivä.

-Miksi me ekoillaan?

Tottakai vastasin että sun takia,että sulla ja sun tulevilla lapsilla olisi mahdollisuus elää puhtaassa ja turvallisessa maailmassa.Se on se automaattinen vastaus -ja helpoin.

Sain vastaukseksi jonkin epämääräisen irvistyksen (johtuen ajatuksesta hänen omista lapsista) mutta käväisi pojan kasvoilla myös oivaltava ilmekin,ehdin huomata.Jokin ajatus lähti siis versomaan pojan mieleen,jesh!

Olisi pitänyt saarnata vielä muun muassa niiden jääkarhujen puolesta mutta pojalla oli niin kiire jo muihin puuhiin ettei ehtinyt jäädä mun tietoiskun uhriksi.Eikä nuo saarnat sinällään mitään autakaan,vaan lapsen kohdalla se oma esimerkki on tärkein.Heitellä ajatuksia ja vastata kysymyksiin,niillä saa istutettua ajatuksia uteliaan mieleen.Hienoa oli että hän oli mennyt jo ajatuksissa eteenpäin ja pohti että miksi meillä tehdään juuri näin?

 

Kulutushysterian seuraaminen vierestä on uuvuttavaa ja saa omat ponnistukset tuntumaan turhalta.

Joskus sitä miettii että mitä himskatin väliä vaikka yritän elää ekologisesti ja kestävien periaatteiden mukaan kun ”suurin osa” ihmisistä ei piittaa hölökäsen pöläystä mitä tälle maapallolle tapahtuu.Joskus tuntuu että voisi kuluttaa aikansa paremminkin kuin etsimällä ja tutkimalla vaikka pesuaineiden ekologisuutta tai hiilijalanjälkien vertaamista.

Jos ekoilu ahdistaa niinkuin mua itseä välillä,niin löydät tästä jutusta muutaman näkökulman niihin turhauttaviin hetkiin.

 

 Ei yksin vaan yhdessä.

”Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo 11.4.2018.Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi.”(lainattu suoraan Suomen WWF -sivuilta)

Itselle tieto oli aika järkyttävä yllätys!Luulin,että Suomessa kierrätys on suhtkoht hyvällä mallilla,ainakin tietoa on tarjolla ja kierrätysmahdollisuuksia on järjestetty hienosti.Mikä sitten mättää,missä mennään metsään?Voitte varmasti kuvitella kuinka huonosti asiat on esimerkiksi Japanissa,Kiinassa..(itse en uskaltanut edes alkaa etsimään sitä tietoa).

Tieto lisää tuskaa?

Jos et osallistu,olet jarruna ja esteenä.Tekemällä oman osasi,huolehtimalla edes ns.”omasta tontista” teet ympäristön eteen ison teon.Koko maailmaa et pysty pelastamaan mutta se minkälaisen jalanjäljen jätät tänne,siihen voit vaikuttaa pienilläkin teoilla.

Yhdelläkin on siis väliä!Keskity omaan tekemiseen ja siihen miksi ekoilet.Oli se sitten oman lapsen tulevaisuus tai eläinten massasukupuuton estäminen.Etsi se oma motivaatio niin jaksat mennä eteenpäin vaikka harmittaisikin muiden epäekologinen kulutus.Sillä ei ole väliä onko se iso vai pieni motivaattori,kunhan löydät sen.Its up to you♥

 Silmien sulkeminen on ihan okei.

Muistatko ne nälkäiset,laahustavat jääkarhut mistä uutisoitiin jokin aika sitten?Somessa niitä jaettiin kilpaa ja porukka sai kauhistella niitä aikansa.Itsekin.Mielestäni näissä jäädään liikaa jeesustelemaan aiheesta ja unohdetaan se tärkein,tekeminen.En millään jaksa usko että kenellekään tulee yllätyksenä että meidän maapallo eikä kestä tätä menoa kovinkaan kauaa.Nuo klipit ja kuvat aiheuttaa vain turhaa ahdistusta joka voi lamauttaa ja turhauttaa,joten unohda ne!

Mun mielestä on siis ihan ok sulkea silmänsä näiltä uutisilta ja sen sijaan kääriä hihat ylös ja tarttua tekemiseen.Jos et sitten ole supervahva ja pystyt käsittelemään nuo asiat ja myös toimimaan?Tällä aikakaudella joka tuutista tulee tietoa,ja turhaakin sellaista,mutta meillä on valta päättää mitä me katsotaan ja kuinka siihen reagoida.Siihen joukkoon valitettavasti mahtuu myös paljon väärää tietoa. Infotulva on loputon mutta meidän voimavarat ei.Käytä myös ne ekologisesti ja järkevästi.

Mikä on hyväksi minulle itselle,on hyväksi myös luonnolle.

Vaikka tarkoituksena olisikin säästää maapallo elinkelpoisena sinne sadan vuodenkin päähän,niin tokihan niitä tuloksia hyvistä päätöksistä voi nauttia jo nyt.Itse haluan syödä mahdollisimman puhdasta ja ekologista ruokaa,tarkoittaen muun muassa sitä että lihan syönnin olen jättänyt vähemmälle,suosin kotimaista,puhdasta,luomua jne.Tämän näkee ihan konkreettisesti siinä oman navan ympärillä ja omassa hyvinvoinnissa muutenkin.Saan ruuasta parhaat mahdollisen hyödyn tällä tavoin ja samalla se luontokin voi paremmin kun ruoka ei ole tehty sen kustannuksella vaan kestävän ja puhdaiden periaatteiden mukaan.Myös kemikaalikuorman vähentäminen on suoraan nähtävissä omassa terveydessä,ekologiset hygieniatuotteet ja pesuaineet on hellempiä niin itselle kuin luonnollekin.Oma hyvinvointi on myös tärkeää,joten miksi se ei voisi olla yksi motivaattori ekoilussa?

 

Esimerkin voima.

Mä isken kiinni heti,lempeästi,jos huomaan että on hyvä vinkata myrkyttömistä pesuaineista tai vaikka ekologisista hiustenhoitoon liittyvistä asioista.En tuputa mutta pieni hassu tietoisku voi saada jonkun ensin nauramaan ja sitten miettimään,sitten ehkä jopa kokeilemaan!Ekoilu voi tuntua vaikealta,mutta kun kuulee esimerkkejä toisilta niin niitä on itse helpompi lähteä kokeilemaan.Vaikka sitten sen huumorin kautta!

♥Ja nyt kun iskin kultasuoneen oman pojan kanssa,niin mikäs sen hienompi asia kuin olla esimerkkinä lapselleen.Toivottavasti poika kokee kaiken tämän ekosekoilun hauskana ja helppona,yksinkertaisena tapana joka on osa arkea.Ja jos siitä eteenpäin hän saa omille lapsilleen iskostettua ekoilun sydämeen,niin aina parempi♥

Rakkauvella,Sanna-Mari

 

1 KOMMENTTI

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi