Suorittajakeskeisen ihmisen elämänohje

1
927

Olen miettinyt ja pohtinut sisältöä blogiini. Tämä aihe nousee ylitse muiden, koska nykyajan arki on yhtä suorittamista. Luin Kasin tyttö -artikkelin Kristan blogista ja inspiroiduin aiheesta omasta näkökulmasta.

On herättävä aamulla aikaisin ja hoidettava aamutoimet, riennettävä kouluun tai töihin, koulusta/töistä päästyä kotona odottaa siivot, ruoan tekeminen, harrastukset, koulutehtävät, lasten vieminen harrastuksiin, koiran ulkoilutus kenties, koulun jälkeiset työt…? Lista on loputon ja jokaisella meillä on ne omat jutut arjessa, joita suoritamme päivästä toiseen huomaamatta sitä, mikä meille on tärkeintä.

Olen koko kouluaikani pyrkinyt täydellisyyteen. Keskiverto ei vaan yksinkertaisesti ole riittänyt.  Suorittaja on usein ihminen, jolle ei riitä keskiverto ja elämässä asia kuin asia suoritetaan. Siihen lisättynä perfektionistin luonnepiirre saadaan aikaan melko soppa. Suorittamisessa arki lipuu ohitse ja ne tärkeimmät asiat siinä unohtuvat. Suorittamalla ei voida saavuttaa tasapainoista ja hyvinvoinnin kannalta keskeistä tilaa. Tunteet, havainnointi ja ympäristön anti. Ala-asteikäinen Oona yritti kaikin keinoin saada kokeesta kympin ja yritti täydellistä suoritusta, mutta koki valtavan _epäonnistumisen_ saadessaan numeroksi jotain muuta. Koin riittämättömyyden tunnetta, koska en voinut tehdä vanhempiani ylpeäksi numeroilla. En kokenut saavani sellaista huomiota, jota pikkutyttö kaipasi. En saanut myöskään opettajan huomiota, koska olin keskiverto tai jopa huonompi kaikesta yrittämisestä huolimatta. Niin syntyi suorittaja ja täydellisyyteen pyrkivä Oona, joka on suorittanut elämäänsä jaksoittain tähän päivään saakka.

”SUORITTAMALLA EI VOIDA SAAVUTTAA TASAPAINOISTA JA HYVINVOINNIN KANNALTA KESKEISTÄ TILAA.”

Tästä riittämättömyydestä voisin puhua loputtomiin, mutta keskitytään tähän kamalaan sanaan: suorittajaan. On aikoja, kun on osannut pysähtyä tai jos ei ole osannut, on keho kertonut sen ennenkuin mieli ymmärsi. Tämä suorittaminen on tullut tavallaan osaksi omaa luonnetta. Deadlinet saavat mut helposti ahdistumaan ja aloitankin kirjallisten töiden teon reilusti ennen palautuspäivänmäärää. Hermostun ihmisistä, jotka eivät välitä aikarajoista tai tekevät työn hutiloimalla. Onhan sekin tietynlaista suorittamista, että täytyy priorisoida tehtävät tehdyksi 5min ennen palautusta.  Onko sittenkin oikea piirteeni täsmällisyys? Ei… Saatan nimittäin tehdä kymmentä eri asiaa yhtäaikaa saamatta mitään kunnolla valmiiksi. Tämä vain sen vuoksi, että olisin mahdollisimman tuottelias, mutta silti pyrin täydellisyyteen. Olen kuitenkin oppinut hellittämään. Ymmärrän, että on asioita, joissa ei tarvitse onnistua täydellisesti ja keskiverto riittää.

Tätä asiaa olen itse käynyt terapiassa läpi, koska se on niin valtavan vaikea asia.Tein tämän kaavion havainnollistamaan, mitä tarkoitan:

Harmaaviiva kertoo meille täydellisyyden tavoittelusta. Se alkaa korkealta, jossa vaatimukset itseä kohtaan suurimmillaan. Kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen, vaatimustaso romahtaa todella alas, jolloin syntyykin fiilis: ”mä en osaa yhtään mitään”. Tämä ajattelu on kovin mustavalkoista. Se jättää jäljen jokaisesta epäonnistumisesta ja musertaa itsetuntoa sekä vääristää minäkuvaa. Tämä harmaa viiva olen usein minä.

Violettiviiva on se, johon jokaisen tulisi pyrkiä. Se on keskivertoviiva. Vaatimukset itseä tai esimerkiksi suoritettavaa asiaa kohtaan ei asetukkaan lähtökohtaisesti korkealle. Tässä on annettu itselle armollisuutta. Vastoinkäymisen kohdatessa, on helpompi jatkaa eteenpäin, ottaa opiksi ja kehittyä kohti parempaa.

On kiehtovaa, miten itse ratkaisukeskeissä psykoterapiassa olen oppinut itsestäni ja luonteen piirteistäni. Olen saanut vastauksia, miksi olen juuri tällainen kuin olen. Tiedän riittäväni omana itsenäni ja minun suorittaminen on pilkka omaan nilkkaan.

Millaisia ajatuksia tämä kirjoitus herätti teissä? Tunnistiko kenties joku itsensä? Mielestäni nämä arkeen ja ihmisen minuuteen liittyvät asiat ovat hurjan kiinnostavia.

Höyhenen kevyttä alkavaa viikkoa ♥, Oona K / Voimaannuttamo

1 KOMMENTTI

  1. Hieno teksti, Oona! On todella haaste välillä pyrkiä omiin tavoitteisiin tehokkaasti mutta ilman suoritus-henkisyyttä. Se tuntuu olevan melkoista nuoralla-tanssimista välillä. Kun muistaa, että kaikessa ei tarvitse olla täydellinen, ja kanavoi oman jaksamisen niihin muutamiin asioihin joita rakastaa ja joissa haluaa kehittyä, on elämä huomattavasti mielekkäämpää. Tsemppiä Oona <3

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi