Tuu tyttö tänne, niin setä näyttää melaa!

Söisin töissä mieluummin oksennusta kuin nuolisin Kristuksen haavoista tippuvan marttyyriveren. Valtasuhteet ovat vähän samanlainen sattuman korttipakka kuin maailma. Maailmassa mikään ei ole kaikille, mutta kaikille on taatusti kamalasti kaikenlaista.

Sarasvuo neuvoo valitsemaan sellaisen maailmankuvan, jonka kanssa ei tule ristiriitoja muiden ideologioiden suhteen. Näinpä – mutta kun ihminen on tutkitusti ristiriitainen, eikä vähiten itsensä kanssa, niin hieman helpommin sanottu kuin tehty. Omia ”ei toivottuja” -ajatuksia on helppoa laittaa vieraiden ideologioiden lähtökohdiksi. Osama Bin Ladenkaan ei ollut kosmopoliitti, koska hän asui Afganistanissa, vaikka täytyyhän kaikkien jossakin asua. Eikä terrorismin voi sanoa johtuvan Islamin pyhistä kirjoituksista, vaikka yhteys niiden välillä olisikin (jonkun mielestä) nähtävissä.

Valta ja ihmisyys ovat halua uskoa yliluonnolliseen: Lähes päivittäin toivon hartaasti, että seinälleni ilmestyisivät tulikirjaimet, jotka kertoisivat jonkin suuremman olemassa olosta ja että näin ollen voisin heittää vastuun valinnoistani ja elämästäni korkeamman voiman käsiin.

Jos tuota Sarasvuon kuvaamaa maailmankuvan valitsemista voisi soveltaa myös sen selittämättömän valitsemisessa, johon uskoo; esim. Louhimies vai Jeesus. Tietenkin antaisin mieluummin komean ja maskuliinisen Akun laittaa torakan toukkia hiuksiini kuin vaikka juottaisin ristillä kärsivää Jeesusta makealla valkovuodon värisellä äidinmaidolla. (Naiseus ja siihen liittyvä eriarvoisuus on rooli, jota ei valita.)

Nykyään, yliluonnollisuudessakin, konkretia puree. Ennen vanhaan kirjat kertoivat toteutumattomista rakkauksista. Romanttisinta oli kuvitella sitä, mitä ei koskaan tapahtunut. Tänä päivänä suoraan asiaan, lainkaan kiertelemättä tai mitään kuvauksesta pois jättämättä mennään noin sivulla kolme ja itse asian kuvaamista voikin sitten jatkua kirjasarjan verran.

(Mittakaavasta: linnunrata kiertää galaksinsa ympäri 230 miljoonaa vuotta.) Siltikään yhteiskunnan ei pitäisi todellakaan toimia niin, että koska kerta miehet ovat jumalan armosta kerran erehtyneet antamaan naisille heidän nykyiset oikeutensa, niin ne voi koska tahansa mielivaltaisesti myös ottaa heiltä pois.

Valta ja ihmisyys ovat huolta siitä, miltä asiat näyttävät: “Naisten kevytmielisyys ei voi huojuttaa miesten kunniaa.” Englannin kuninkaan Henrik VIII:n viides vaimo oli muuan Katariina Howard. Historia kertoo hänen olleen kepeämielinen tytönhupakko. Kuningas itse on muun muassa lausunut eloisan, kauniin ja nuoren vaimonsa olleen kuin ruusu vailla piikkiä.

Huhupuheet kertovat, että saatuaan kuolemantuomion maanpetoksesta, tuohon aikaan kuningattaren aviorikos oli maanpetos, Katariina harjoitteli viimeisen yön pimeässä ja kylmässä vankityrmässä päänsä asettamista mahdollisimman kauniisti mestauspölkylle. Sama tarina kertoo, että hänen viimeinen toiveensa olisi ollut, että hänen hiuksensa sidottaisiin tietyllä silkkinauhalla.

Lienee kiistatta selvää, että Louhimiehellä on ollut haavekuva siitä, miltä asioiden pitäisi näyttää. Elokuvataiteen kriitikoiden mukaan hänen teoksensa ovat pääosin näyttäneet varsin ilmiömäisiltä. Illuusio aitoudesta on siis välittynyt onnistuneesti. Historiasta tosin toki löytyy joitakin esimerkkejä siitä, miten diktaattorien utopioille käy, ne muuttuvat ennen pitkään dystopioiksi.

Niin kauan kuin unelmiesi toteuttamiseen, olivatpa ne sitten työ- tai yksityiselämään liittyviä haaveita, tarvitaan muita ihmisiä, niin aidon vastavuoroisen dialogin merkitystä matkan varrella ei voi liiaksi korostaa.

Valta ja ihmisyys ovat samanaikaisesti sekä pelkoa että halua alistua toisen tahtoon: P.D. Ouspensky on todennut, että pelko alistua toisen tahtoon on voimakkaimpia ihmismielen pelkoja, mutta sen sijaan tietoinen alistuminen ja siihen sopeutuminen on ainoa keino hankkia oma tahto. Paradoksaalisuus kiehtoo; case Louhimies puhuttaa, koska se sekä viehättää että iljettää.

Mietittäessä vielä tarkemmin tapaus Louhimiestä, niin vahvojen mielipiteiden esittämisen sijaan asiasta, joka on sitä paitsi jykevästi median värittämä, huomattavasi hyödyllisempää ajankäyttöä on tarkastella valtarakenteita ruohonjuuritasolta, oman toiminnan ja elinympäristön kautta: Pyydätkö seuraavan kerran kokouksessa naispuolista henkilöä keittämään kahvia? Tytötteletkö lähes omanikäistä kollegaasi? Onko naisen keskeyttäminen helpompaa kuin miehen? Jaotteletko asiat miesten ja naisten töihin? Ajatteletko naisilla olevan sukupuoleen liittyviä rajoitteita?

Se, että julkisuudessa revitellään ääritapauksilla, ei auta näiden hiljaisen vallan väärinkäyttötapauksien tiedostamisessa. Kiivas julkinen käsittely on omiaan provosoimaan ääripäitä, se jättää täysin huomiotta vaiteliaan väheksynnän, joka on valitettavan monelle naiselle edelleen arkipäivää ja varmasti yhtä usealle miehelle vain ”hyvää läppää”.

Sukupuolten välisen tasa-arvon on helppoa ajatella olevan naiivi koskaan toteutumaton utopia. Maailma kuitenkin muuttuu pikkuhiljaa yksittäisten esimerkkien ja asenteiden kautta. Tasa-arvon edistämisen pitäisi olla enemmän tekoja ja vähemmän länkytystä internetissä.

P.S. Lopulta meitä kaikkia katsoo peilistä kaksinaamaisen Janus jumalan kasvot; se mikä iljettää myös kiehtoo. Jos maata kiertäisi kaksi kuuta, näkyisikö jompikumpi niistä aina päivällä?

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi