Tarina kertoo, että käärmeet mittaavat ennen hyökkäyspäätöstään, jos suinkin mahdollista, mahdollisen saaliinsa venyttämällä itsensä tämän vierelle tarkastellakseen, onko tyypin kokonaisena nieleminen mahdollista. Tinder-treffien kultaisena aikakautena olen alkanut tekemään samoin. Venytellessäni pitkin pituuttani, milloin kenenkin vieressä mietin, että pystyisinkö syömään tuon. Mieleeni on tullut väkisinkin muutamia lisäkysymyksiä: pitääkö tappamisen välttämättä tapahtua kuristamalla tai myrkyttämällä ja pitääkö uhri pakosti niellä kokonaisena. Kaverini...
Lapsuuden usko on ihanne, koska enemmistö pystyy siihen. Emme itsekään tiedä, mitä haluamme. Äänestämme valtavalla äänivyöryllä käytännössä kokoomuslaisen Niinistön presidentiksi. Seuraavalla viikolla vastustamme isolla lakolla Kokoomuksenkin ajamaa aktiivimallia. Ihminen, pikkukiukutteluineen on ikuinen teini; on tarve ilmaista, että on pahaolla, mutta emme missään nimessä halua ottaa lusikkaa omiin käsiimme, vaan odotamme ylhäältä päin saneltuja ohjeita, joita sitten hieman näennäisesti vastustaen noudatamme. Kenties...
Söisin töissä mieluummin oksennusta kuin nuolisin Kristuksen haavoista tippuvan marttyyriveren. Valtasuhteet ovat vähän samanlainen sattuman korttipakka kuin maailma. Maailmassa mikään ei ole kaikille, mutta kaikille on taatusti kamalasti kaikenlaista. Sarasvuo neuvoo valitsemaan sellaisen maailmankuvan, jonka kanssa ei tule ristiriitoja muiden ideologioiden suhteen. Näinpä – mutta kun ihminen on tutkitusti ristiriitainen, eikä vähiten itsensä kanssa, niin hieman helpommin sanottu kuin tehty....
Motivaatio on kuin typerä leikki, mutta sillä teemme itsemme eläviksi ja todeksi. Moniakaan motivaatio-ohjeita, jotka perustuvat vaihteleviin henkilökohtaisiin illuusioihin ei kannata ottaa omikseen, omien illuusioiden ollessa erilaisia. Näin ollen ensimmäinen askel on löytää motivaation lähde, jonka illuusiot tulevat samasta Mikä mikä maasta kuin omamme. Osallistuin taannoin töissä palaveriin, jossa työnantaja kannusti alaistaan opiskelemaan sanomalla: ”Nyt kaikki on sinusta itsestäsi kiinni!”. ...
Aidossa joulutunnelmassa on läsnä onni, joka muistuttaa onnettomuudesta. Niin paljon kun läheisistäni pidänkin, en voi väittää ettenkö olisi odottanut jo kolmannen joulunviettopäivän iltana pian alkavaa ihmisvapaata aikaa ja rauhaa. Itselläni oli joulunaikaan talo kolme päivää täynnä eri tavalla sukuun ja perheeseen liittyviä ihmisiä. Elin todeksi Jeesuksen 5 leipää ja 2 kalaa -vertauksen. Kauniin turkoosin ruokapöytäni ääreen, jonka päälle olen kattanut...
Olen 35-vuotias ihminen. Leipä tulee asiantuntijan tehtävistä koulutusalalta. Intohimoni kohteita ovat kirjoittaminen; ristiriitaisuus, kauneus ja sen harhat lauseissa, syvällinen pohdinta - yksinkertaisen monimutkainen tarkastelu ja monimutkaisen yksinkertaistaminen, aasinsillat, jotka eivät kanna kuin trimmatun yksisarvisen, mutta kaikista suurin on ihmisyyden mysteeri. Blogissani seikkaillaan inhimillisesti ihmisyyden laitamilla, toisinaan hieman rajamaillakin. Näkökulma on kautta linjan suopeasti epätäydellisyyteen suhtautuva. Aamukahvin aromit ja hetken intuitio määrittelevät kulloisenkin tulokulman ja sen onko se: #1 Arjen motivaatio epätäydellisenä ihmisenä epätäydellisessä maailmassa, missä silti voi joskus sattumalta onnistua täydellisesti. vai #2 Sen kohtaaminen, että se mitä luulit motivaatioksi, onkin vain biologiaa, neurologiaa ja kykyä säädellä aivojen luonnollisia reaktioita. Tervetuloa lukemaan!