Meissä jokaisessa on alkuräjähdyksen vertainen potentiaali

0
522

Olen lukenut nyt muutaman kymmenen sivua Juha Hurmeen Niemi-kirjaa. Teos on osoittautunut siinä määrin poikkeukselliseksi, että olen sitä ahmiessani sekä nauranut ääneen että oppinut kamalasti uutta. Historiikki alkaa kirjaimellisesti aikojen alusta, eli alkuräjähdykestä, ja jatkuu Suomena tuntemamme alueen 1800-luvun aikaan saakka. Kieli on ollut tähän saakka oikeaa sanataidetta, ja maltan laskea teoksen kädestäni vain hehkuttaakseni sitä nyt tässä.

Olen ollut jo lapsesta saakka ihan superkiinnostunut avaruudesta ja Niemi-kirjan alun kertomus maailmankaikkeuden synnystä nostatti mieleen muistoja. Kun yläasteella tarjoutui mahdollisuus päästä tähtitieteen valinnaiskurssille, ilmoitin halukkuuteni sydän jännityksestä pakahtuen. En ollut aiemmin päässyt mukaan toivomaani musiikin valinnaisryhmään, ja tilalle tarjotut ekonomian opinnot olivat kuin bensakanisterin tyhjennys teini-iässä roihuavan passiivisaggressivisuuteni liekkeihin. Taivaankappaleet olivat kuitenkin tällä kertaa suotuisimmissa asemissa ja pääsin kuin pääsinkin tähtitieteen kurssille. Toimitin ensitöikseni kurssia pitävälle opettajalle kaikki omalla ajalla tekemäni avaruutta käsittelevät tutkielmat. ”Miksi sä olet tehnyt nämä?” hän kysyi hölmistyneenä. ”Koska mua kiinnostaa nää jutut” sädehdin ja istahdin eturiviin.

Niemeä lukiessani löysin tämän kosmisen lapsen innostuksen taas itsestäni. Ympärilläni on ääretön maailmankaikkeus ja kaikki minussa oleva sai alkunsa jo alkuräjähdyksessä. Olen tehty samasta tavarasta kun kirkkaimmat tähdet ja tietoinen mieleni on vajaa neljä miljardia vuotta kestäneen evoluution mestariteos. Ajattelen, hengitän, opin, toteutan itseäni, olen osa modernia yhteiskuntaa.

Vielä tässä vaiheessa kun kirja esittelee minulle avaruudessa sinkoilevia taivaankappaleita eikä ihmiskunnan väkivaltaisin sekoilu ole alkanut, on helppo inspiroitua ja naputella voimaannuttava blogipostaus. On kuitenkin kylmä fakta, ettei maan kaltaisia elämänmuotoja ole löydetty muista tutkimistamme galakseista. Emme voi elää muualla kuin omalla planeetallamme ja kaikki itsestäänselvänä pitämämme on maailmankaikkeuden mittakaavassa oikeasti hullun harvinaista. Kun evoluutio on rullannut rullaamistaan ja ihminen on oppinut tulen käsittelyn jälkeen rakentamaan muun muassa 4G-verkon ja kansallisen potilastietojen arkiston, haluan uskoa meidän pystyvän parempaan myös sosiaalisten taitojen saralla.

Onko tässä ajassa ja paikassa siis sijaa olla paska ihminen toiselle? Kun suhtaudumme ennakkoluuloisesti, tuomitsemme, sanomme pahasti, suljemme ulkopuolelle tai käyttäydymme ylimielisesti, pidämme maailmankaikkeutta pilkkanamme. Sillä energialla jolla tivaamme oikeutta kaikkiin negatiivisiin tunteisiimme ja itsekkäisiin tekoihimme, voimme saada aikaan niin paljon enemmän. Meissä jokaisessa on alkuräjähdyksen vertainen potentiaali ja vain oma mielemme jarruttaa sen valjastamista onnen tavoittelussa.

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi