Menestyneestä ihmisestä tulee mieleen sikarikas ura-ohjus, jonka elämä on kuin saippuasarjasta. Hän on hyvännäköinen, kuuluisa ja hänellä on valtaa ja tuhansia some-seuraajia. Lisäksi hän on tietenkin hyvä aivan kaikessa.

Menestys ei ole yksinkertainen käsite, eikä jokaisen määritelmä sille varmasti ole sama. Jokaisella on oma näkemys siitä, kuka on menestynyt.

Mielestäni menestynyt ihminen on kuitenkin jotain vähän muuta, kuin työnarkomaani.

Menestyjä keskittyy omaan elämäänsä ja omien tavoitteidensa ja unelmiensa saavuttamiseen, eikä muiden arvostelemiseen. Menestyjä ei hortoile pitkin instagramia kommentoimassa ihailemiensa ihmisten kuviin #goals. Hän elää itse omia unelmiaan, eikä haaveile turhuuksista.

Menestynyt ihminen ei vain yritä selviytyä. Hän ei ole hukassa tässä maailmassa, vaan on löytänyt oman paikkansa ja navigoi päättäväisesti sinne, minne haluaa päätyä. Hänen elämänsä ei ole jatkuvaa kaaoksessa elämistä, vaan hän hallitsee itsensä.

Menestyjä on sujut itsensä kanssa, mutta hän haluaa silti kehittyä. Hän ei tyydy elämänsä epäkohtiin, tai jää mutaan makaamaan kun kaatuu. Kehityksen halu voi olla työ (minkä ehkä valtaosa käsittää olevan menestyjän pää-tavoite) mutta myös esimerkiksi perhe, ihmissuhteet, harrastukset tai vaikka postimerkkien keräily. Menestys on sitä, että tekee asioita jotka kokevat elämässään rikastuttaviksi ja onnea tuottaviksi.

Väittäisin, että onnellinen on elämässään menestynyt.

Tsemppi-terkuin, Krista FLOW:sta

KOMMENTOI

Kommentoi!
Kirjoita nimesi