Elämän askel

    1
    476
    Askeleet polulla etsivät oikeaa paikkaa. Sellaista kohtaa mihin voi huoleti astua koko painolla ettei nilkka tai polvi pyörähdä ympäri. Polku mutkittelee metsässä, suon laittamalla, peltojen halki, tuntureilla ja lopulta vuorilla. Polku on pitkä, mutta samalla lyhyt. Sen todellista matkaa et tiedä vielä. Vasta määränpäässä tulet huomaamaan millaisen matkan kävelit. Et myöskään tiedä millainen paikka määränpää on. Et tiedä mitä se kätkee sisälleensä, mutta haluat jatkaa kävelyä sitä kohti, koska jokin siellä vetää puoleensa.
    Etsit jaloillesi turvallisia askel kohtia. Polku on täynnä kiviä ja keppejä mikä tekee kävelystä huomattavan vaikeaa. Joskus polku nousee jyrkkään ylämäkeen ja kävely on silloin raskasta. Pääsääntöisesti selviät matkasta yllättävän hyvin. Pyrit keskittymään vain siihen seuraavaan askeleesi, etkä kymmeneen seuraavaan. Koska ethän voi niistä askelia vielä astua. Ensin sinun täytyy ottaa se ensimmäinen, jotta voit joskus ottaa sen kymmenennen jne.. Joskus et malttaisi odottaa mitä seuraavalta kukkulalta näkyy ja haluaisit juosta sinne. Kuitenkin sinun on säästeltävä itseäsi, ja edettävä päämäärä tietoisesti. Turha hötkyily voisi koitua kohtaloksi liukkaalla polulla. On keskityttävä nyky hetkeen ja tekemiseen siinä ympäristössä, missä olet nyt.
    Vaikka kuinka keskittyisit nyky hetkeen ja pyrkisit olemaan varovainen voit silti kompastua. Sen kiven ei pitänyt olla siinä mihin astuit. Tai se keppi ilmestyi polulle kuin tyhjästä. Kompastut ja vahingoitat itseäsi. Se saattaa sattua kovasti ja kävely saattaa tuntua vaikealta. Tai sitten et voi jatkaa enää ollenkaan. Täytyy pitää tauko ja katsoa tarkemmin miten on käynyt. Saatat jättää matkan kesken jos kolhu on sinulle liikaa. Et jaksakaan ottaa enää yhtään askelta. Pelkäät mitä polku tuo eteesi, jos jatkat matkaa. Päätät että määränpääsi olikin tässä.
    Et voi tietää määränpäätäsi. Ja entäpä jos määränpääsi ei olisikaan vielä tässä. Ei. Se olisi jossain tuolla kaukana vuorien takana. Kaukana siellä, minne et ikinä uskoisi selviävän. Siellä jossain olisi niin kaunis laakso, mitä et pystyisi uskomaan todeksi. Mutta kun sinusta tuntuu, että et jaksaisi enää yhteenkään kiveen kompastella ja ruhjeet ovat tälläkin hetkellä kipeitä. Mutta huomaat takaasi tulevan ystävän joka ojentaa sinulle käden hymyillen. Hän silmistään huokuu varmuus siitä, että matkasi ei päätykkään tähän. Tajuat sen itsekkin heti kun katsot ystävääsi silmiin. Saat niistä uutta energiaa ja uskot taas omaan polkuusi. Kivet polulla pienenevät silmissä. Eikä mikään enää tunnu mahdottomalta. Kipu mikä vielä äsken oli ruhjeissa. Alkaa hellittämään ja ne ei enää haittaakaan ottamaan seuraavaa askelta. Sinulla on valtava halu ottaa se seuraava askel ja sitten taas seuraava jne… Sinulla on taas valtava into saada nähdä seuraavan kukkulan taakse. Päästä näkemään kauniita asioita polun varrella. Sinulla on elämän nälkä.

    Ihan kuin niissä suurissa tarinoissa. Niissä tärkeissä. 
    Täynnä vaaroja ja pimeyttä.
    Joskus ei halunnut tietää loppua. 
    Sillä miten se voisi olla onnellinen?
    Miten maailma voisi selvitä niin paljosta pahasta?
    Mutta sekin väistyy aikanaan, se varjo. 
    Pimeydenkin on väistyttävä. 

    Uusi päivä koittaa.
    Ja aurinko paistaa entistä kirkkaammin. 
    Ne tarinat jäivät mieleen. Ne tärkeät.
    Vaikka oli liian pieni tajuamaan, miksi. 
    Mutta minä taidan tajuta. Nyt minä tiedän. 
    Niiden tarinoiden henkilöt eivät koskaan kääntyneet takaisin. 
    He vain jatkoivat, koska jokin oli heille tärkeää. 
    Mikä meille on tärkeää? 
    Se, että tässä maailmassa on hyvääkin.
    Ja että siitä kannattaa taistella. 

    -Hobitti Samvais Gamgi-

    Kohtalo

    Olen joutunut näkemään läheltä kun elämä jääkin ns. kesken. Sen piti jatkua kaikkien meidän muiden mielestä. Mutta se jäikin kesken. Olen kuullut useita samankaltaisia elämän kohtaloita. Aina kun kuulen vastaavan tipun jaloiltani ja tuntuu kun joku iskisi puukon sydämeen. Se tuntuu niin vaikealta hyväksyä. Hyväksyä elämän karu todellisuus ja kohtalot. Kaikkien näiden ihmisten määränpää onkin ollut se hetki. Se on ollut heidän kohtalo.

    Anteeksi

    Haluan leikkiä vielä ajatus leikkiä siellä polulla kun olet satuttanut jalkasi ja seuraavan askeleen ottaminen ei tahdo onnistua. Niin istut siinä kivellä pidellen jalkaa. Toden näköisesti mietit miten selvitä tästä pälkähästä ja mieli on täynnä synkkiä ajatuksia. Kun polkua pitkin saapuu ihminen, jonka ajattelet auttavan sinua. Oletat, että tämä ojentaa auttavan käden ja hymyilee sinulle ystävällisesti. Mutta hän käveleekin nokka pystyssä ylimielisesti ohitsesi huomaamatta sinua. Jäät hölmistyneenä ja tyrmättynä paikallesi pyörittelemään silmiäsi.
    Seuraava tulija onkin sinun oikea ystävä, joka ojentaa auttavan käden. Häneltä saat uutta energiaa ponnistella taas eteenpäin ja elämä hymyilee taas.
    Mutta muistat edelleen sen ohitsesi kulkeneen ylimielisen ihmisen, joka ei vaivautunut tarjoamaan pienintäkään apua sinulle. Muistat sen ihmisen loppu elämäsi. Muistat mitä hän teki sinulle. Pahimmillaan saatat katkeroitua tästä ja tuntea suurta vihaa tätä ihmistä kohtaan. Manaat hänet alimpiin syövereihin, etkä anna hänelle mitään toivoa. Entäpä jos antaisit anteeksi tälle ihmiselle? Ja unohtaisit sitten, mitä on tapahtunut. Siirtäisit asian pois häiritsemästä. Elämämme koostuu monenlaisista ihmissuhteista ja elämän tapahtumista. Jotta pystyt säilyttämään elämän ilon ja onnen täytyy sinun osata antaa anteeksi. Mikään ei eheytä paremmin kuin anteeksi antaminen.

    1 KOMMENTTI

    KOMMENTOI

    Kommentoi!
    Kirjoita nimesi